torstai 21. helmikuuta 2019

Rudolf Koivun kuvituksia Tuhannen ja yhden yön satuihin

Rudolf Koivu teki mittavan uransa aikana upeita satukuvituksia. Koivun heikompaan tuotantoon lukeutuu kuvitus Tuhannen ja yhden yön satuihin. Kuvituksen heikkous selittyy ilmestymisvuodella: 1945 oli Koivun viimeisiä elinvuosia, eikä mestari ollut enää parhaimmillaan.
 
Koivun kuvat ovat silti toki kauniita, suorastaan elegantteja: klassista, sulavaa linjaa, pilarimaisuutta sekä miljöössä että ihmishahmoissa. Miljöössä on yllättävän vähän eksotiikkaa ja yksityiskohtia, ihmishahmot taasen ovat jopa tylsiä virtaviivaisuudessaan - tosin vanhat ukkelit ovat persoonallisia ja sympaattisia! Eläimet ovat patsasmaisen elottomia. Mustavalkokuvat ovat yllättäen parempia kuin värikuvat, joissa on tylsiä värivalintoja.
 
Kaiken kaikkiaan kuvista syntyy mielikuva, ettei Koivu ole työtä varten perehtynyt arabialaiseen kulttuuriin eikä edes Tuhannen ja yhden yön satujen vivahteikkaaseen kuvitushistoriaan.
 













Vielä loppuun extraherkku: Koivun kuva Aladdinin taikalamppuun vuodelta 1918!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti