keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Maija-Kaarina Nenosen kuvittamia satuja

Maija-Kaarina Nenonen opiskeli 1930-luvulla Taideteollisessa keskuskoulussa graafisen taiteen osastolla ja valmistui 1939. Talvisodan myötä monet kuvittajat joutuivat rintamalle, ja näin tuoreille naiskuvittajille avautui työmahdollisuuksia. Nenonen teki kuvituksia 1940-luvun alusta lähtien ja kuvitti 1940-luvulla muutamia satukirjoja. Tässä esiteltyjen teosten lisäksi Nenosen oli tarkoitus kuvittaa myös Raul Roineen toimittama Suomen kansan suuri satukirja, mutta Nenosen muutettua Venezuelaan 1947 työ siirrettiin Helga Sjöstedtille.

Jättiläisnauris (1944)
Jättiläsnauris on yksinkertainen ja lyhyt satu, jonka julkaisu itsenäisenä teoksena ihmetyttää suuresti. Kyseessä lienee joko kansansatu tai sitten Nenosen kirjoittama satu, sillä tekijää ei kerrota, kuvittajan nimi vain. Tarinassa perheenjäsenet yrittävät kiskoa jättiläisnauriin penkistä ylös, ja koska tarina on näin monotoninen, ei Nenosen kuvituskaan pääse oikeuksiinsa vaan päätyy toistamaan samaa tilannetta. Nauris toki näyttää herkulliselta.



Unkarilaisia kansansatuja (1945)
Unkarilaiset kansansadut on suomeksi kertoillut Anni Swan. Nenosen mustavalkoisissa kuvissa näkyy unkarilaisia kansanvaatteita.





Laura Soinne: Satuja (1946)
Kokoelmaan on koottu monia Laura Sointeen satuja, joista kuuluisin on uutta luonut Varjojen linnan prinssit. Kauhumaisemia henkivän sadun kuvituksessa Nenonen näyttää itsestään kuvittajana uusia puolia: pimeitä, pelottavia kuvia. Muissakin Sointeen saduissa on hienoja, monipuolisia kuvia Nenoselta. Suurin osa kuvista on mustavalkoisia, mutta mukana on myös muutama värikuva. Nenonen on todellakin pannut parastaan tässä työssä!











Paula Fredrikson: Typyn kesäsatuja (1947)
Herttaisessa kirjasessa äiti kertoo Typy-tyttärelleen satuja. Äidin ja tyttären suhde kuvattu on herkästi, ja herkkiä ovat myös Nenosen kauniit kuvat. Varsinkin vakavat tyttölapset on kuvattu suorastaan koskettavasti mustavalkokuvituksessa.






- Miksi Vauvi hymyilee? Typy sai odottaa kauan vastausta, sillä äiti ei malttanut irroittaa silmiään pienestä alastomasta Vauvista, joka uinui ruusuisin poskin ja suu puoliavoinna. Vaaleat kiharat kehystivät sen pehmoisia poskia, ja hennot käsivarret lepäsivät rentoina ylöspäin pienet kätöset hellällä nyrkillä. Äidistä tuntui, kuin tuoksuvia ruusunlehtiä olisi leijaillen putoillut vuoteelle, ja kaikki niityn sinikellot olisivat soittaneet hiljaista hymisevää tuutulaulua vuoteessa nukkujalle. 

Lähde: Johanna Kangas: Kultaisen kodin ja kauhusatujen kuvittaja. Maija-Kaarina Nenosen matkassa. Onnimanni 3/2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti