torstai 5. lokakuuta 2017

Kaarina Helakisan satuja

Armoitettu sadunkertoja Kaarina Helakisa julkaisi kymmeniä satuja pitkän uransa aikana. Tässä blogitekstissä esittelen Helakisan satukokoelmia (en siis yksittäisiä satuja sisältäviä niteitä, joita niitäkin on runsaasti).

Lauri Seuru kuvailee teoksessa Pieni suuri maailma ilmestyneessä artikkelissaan Kaarina Helakisan sadut ovat tosia Helakisan satuja seuraavasti: Helakisan satujen toistuvia teemoja ovat pienimmän ja heikomman puolustaminen, erilaisuuden hyväksyminen, hyvyys, kauneus, rakkaus ja totuus kuolemattomina arvoina, ihmisen vastuu luonnosta ja ympäristöstä.


Kaarina Helakisan satukirja (1964)

Kaarina Helakisan esikoisteos kantaa komeasti kirjailijattaren omaa nimeä: Kaarina Helakisan satukirja. Kokoelmassa on 14 satua, ensimmäisenä hauskaniminen Olipakerran ja Senpituinense.

Sadut linkittyvät useimmiten lapsen arkielämään ja ovat täynnä mielikuvituksekkaita käänteitä. Helakisa vääntää satua hyvin minimalististakin aiheista kuten vaikka &-merkistä. Hirmuhauska on Suklaapilvet, jossa Miina-tyttö pyytää Taivaan Isää värjäämään maailman eriväriseksi. Mukana on myös perinteisempiä satumaailmaan sijoittuvia satuja sekä lisäksi aivan uusiin ulottuvuuksiin karkaavia tarinoita.

Schiivoavat serafit -musiikkinäytelmästä (1968) tuttu Magdaleena-tyttö seikkailee eräässä kokoelman sadussa: "Magdaleenan toinen lettinauha oli auki, villatakki nurin perin ja siniraitainen nilkkasukka makkarallaan." Alkoiko sullakin juuri soida Magdaleena-laulu päässä? ;)

Teos on tekijänsä kuvittama: hilpeitä, kurvikkaita mustavalkopiirroksia.






Taikapuu (1969)

Taikapuu sisältää 11 ihastuttavaa satua. Maailman viimeisen keijukaisen automatka on hyvä esimerkki Helakisan perussadusta, jossa yhdistyvät viehättävästi fantasia ja 1960-luvun lapsen arkitodellisuus. Helakisan sadut kutsuvat mielikuvitteluun ja kieli-iloitteluun: "Yön pimeydessä noidat sommittelivat konnankoukkujaan ja naulasivat lyhtypylväisiin mainoskilpiä, kuten Kammotuskekkerit kansalle! Hirvityshipat! Järjestysjuhlat!" Helakisan saduissa (kuten Tonttuenkelissä) on myös uskonnollista ainesta, mutta sitä käsitellään herttaisen erikoisella tavalla.

Taikapuukin on kirjailijan itsensä eläväisesti kuvittama.



Kuninkaantyttären siivet (1982)

Kuninkaantyttäret siivet -kokoelmassa on mukana 12 satua, joita Helakisa on kirjoittanut vuosien 1969-1982 aikana. Sadut ovat taattua Helakisaa: mielikuvituksen lentoa maustettuna arkielämällä. Huumoriakin löytyy, kuten osoittaa Todellisen prinsessan vaiheet. Uskontoteemakin jatkuu.

Kokoelman nimisatu Kuninkaantyttären siivet lienee Helakisan tunnetuin satu: upea, uudenlainen prinsessasatu, jossa prinsessa ei halua mukautua muottiin vaan lentää taivaalla vapaana. Vähän samanlainen alkuasetelma on myös Sinitukkaisessa tytössä: äiti kauhistelee, mitähän ihmiset tuumivat hänen kummallisennäköisestä lapsestaan. Kumpikin allegorinen satu päättyy upeasti ja voimaannuttavasti.

Hyvin koskettava on satu Pietarin satu, joka kertoo Helakisan omasta, alle vuoden ikäisenä kuolleesta Pietari-pojasta.

Satukokoelma on Helakisan ja hänen tyttärensä Riikka Käkelän kuvittama. Helakisan omissa kuvissa näkyy hänen vakavoitunut tyylinsä, kun taas Käkelän kuvat ovat lapselle ominaista yksinkertaista töherrystä.




Tilkkutarinoita (1984)

Tilkkutarinoita sisältää satuja sekä proosa- että lyriikkamuodossa. Näissä tekeleissään Helakisa tavoittelee perinteisempää, suomalaiskansallista satutraditiota: on ukkoa ja akkaa, harakkaa, puurokuppia ja joku kumma Sutinen. Tilkkutarinoita on yhtä kuin tylsiä tarinoita, joissa arki ei juurikaan ylity.

Teoksessa on ainakin minuun makuuni sangen karmaiseva, joskin kirjan nimeen sopiva kuvitus: Hilkka Säynäjärven käsityökuvitus eli kuvia Säynäjärven käsitöistä. Käsityöt ovat toki kekseliäitä mutta kuvat staattisia ja hahmot elottoman näköisiä. Kirjan taitossa on myös sattunut melkoinen munaus: kaksi Säynätjärven kuvaa esiintyy kirjassa kahdesti eri satujen yhteydessä.




Lasilinna (1986)

Lasilinna on kokoelma "merkillisiä kertomuksia". Lumoava nimikkokertomus esittää haltiattareksi aikovan Marian tarinan. Hieno tarina on myös Kun kissa tahtoi leijonaksi.

Osa saduista sopisi ehkä enemmän aikuisen luettavaksi, kuten ovela tarina Onnen suosikki: "Elämäntyönsä onnen suosikki teki taiteilijattarena, sillä tuskin mikään muu elämäntehtävä tämän maan päällä suo ihmiselle niin paljon iloja ja murheita, että ihminen voi elämänsä illassa vilpittömin mielin sanoa: Tämä oli todellista elämää, ja vain todellinen elämä on elämisen arvoinen."

Lasilinna loppuu kauniiseen ylistykseen runoratsu Pegasukselle, joita "jokaisella meillä on omamme": "Liinaharja, rautias, musta, ruunikko, hiirakko, kimo, voikko tai päistärikkö: omani niistä tunnen, jos se minua vielä tulee noutamaan."

Kirjan kuvituksena on vanhoja piirroksia. Kuvituksen ovat suunnitelleet Helakisan lisäksi Riikka Käkelä, Kai Linnilä ja Piija Linnilä. Lasilinnan pienenpieni koko, kiehtovat tarinat ja menneisyyden kanssa flirttaileva kuvitus luovat kiehtovan kokonaisuuden.


Annan seitsemän elämää (1987)

Annan seitsemän elämää muistuttaa Lasilinnaa monin tavoin: pieni koko, vanhan ajan kuvat, oudohkot tarinat. Annan seitsemän elämää -teoksen alaotsake ilmoittaa kirjan sisältävän kertomuksia eikä satuja, mutta osa näistä kertomuksista voi kyllä luokitella saduiksikin, varsinkin herkullisen tarinan Königin Drosselbrust un Prinz Milchbart eli kuningatar Rastaanrinta ja prinssi Maitoparta. Emansipatorinen tarina parodioi satutraditioita ja ravistelee satujen sukupuoliasetelmia. Raikas kertomus on hauska ja viehkosti kirjoitettu. Toinen mainio kertomus on nimikkotarina Annan seitsemän elämää, jossa myös puhaltavat vapauden raikkaat tuulet.



Kokoelmat ja yksittäiset sadut

Helakisan satuja on koottu myös myöhemmin kokoelmiin Pilviäidin perilliset (1989) ja Sinitukkainen tyttö ja muita satuja (2005). Edellisessä on Outi Markkisen oudohko, hyvin taiteellinen kuvitus ja jälkimmäisessä Kristiina Louhen upea, taianomainen kuvitus.





Helakisan mielestäni upein satu Kuninkaantyttären siivet on julkaistu yksittäisenä kuvakirjana vuonna 1999 nimellä Prinsessan siivet, ja samalla satu on saanut arvoisensa loistokkaan kuvituksen Heli Hiedan osaavissa käsissä. Hiedan salaperäiset kuvat värisevät sadun välittämää yksilöllisyyden voimaa, ja kuvien painostava tunnelma painottaa sadun tärkeää sanomaa. Hiedan kuvissa prinsessalla on koko ajan hillitty Mona Lisa -hymy, eikä hän lentoon lähtiessäänkään hihku vapauden hurmaa. Tämä seikka häiritsi minua, kun ensi kertaa tarkastelin kuvia, mutta sitten ymmärsin, että Hiedan tulkinta on todella toimiva. Kuninkaantyttären siivet on niin hieno satu, että se ansaitsee monenlaisia kuvituksia ja yhä uusia näkökulmia!






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti