perjantai 15. syyskuuta 2017

Suomalaisen lastenteatterin historiaa

Tässä tekstissä tarkastelen suomalaisen lastenteatterin vaiheita. Lähteenäni ovat Eeva Mustosen Suomen teatteri ja draama -teokseen (2010) kirjoittamat kaksi artikkelia Suomalaisen lasten- ja nuortenteatterin varhaisvaiheita ja Vastakulttuurista vakiintumiseen ja moniäänisyyteen - suomalainen lasten- ja nuortenteatteri 1970-luvulta nykypäivään.


1800-luku

1800-luvulla Suomessa kiersi joitakin lapsiteattereita ja lapset harrastivat teatteria teatteriryhmien ja koulujen ulkopuolella. Ammattiteattreissa lastennäytelmiä alettiin eurooppalaisen esikuvan mukaan esittää joulun aikaan, ja niinpä lastennäytelmiä usein kutsuttiin joulusaduiksi.

Topelius oli ajan tärkein näytelmäkirjailija ja julkaisi 1850-1890-luvuilla lukuisia lastennäytelmiä, joita esitettiin erityisesti kouluissa ja myöhemmin myös ammattiteattereissa. Topeliuksen tunnetuimpia lastennäytelmiä ovat Tuhkimo, Lintu Sininen ja Prinsessa Ruusunen, johon Erkki Melartin teki tunnetun musiikin. Topeliuksen näytelmät olivat ammattiteattereiden suosituinta aineistoa 1960-luvulle asti.


1900-luvun alkupuolisko

1920-1930-luvulla lapsille suunnattujen näytelmien määrä kasvoi. Teatterissa esitettiin sekä kotimaisia että ulkomaisia näytelmiä. 1930-luvun näytelmissä pääosassa on yleensä orpo ja köyhä mutta rehti ja neuvokas lapsi. 1930-luvulla näytelmäkirjailijoista Topeliuksen jälkeen suosituin oli Markus Rautio, joka kirjoitti humoristisia ja vauhdikkaita näytelmiä. Raution tunnetuimpia lastennäytelmiä ovat Pikku Pirkko Pirkkalasta ja Sisu-Seppo ja Taru-Teppo. Markus Rautio tunnetaan parhaiten radion Markus-setänä.

1940-1950-luvuilla lastennäytelmien esitysmäärät nousivat taas. Monet uudet kotimaiset näytelmät saivat ensi-iltansa, mutta Topelius oli edelleen ykkönen. 1940-luvun näytelmissä lapset usein kävivät unen kautta satumaailmaan ja päähenkilöt olivat köyhiä mutta kunnollisia. Näytelmäkirjailijoista ja lastenteatterin vaikuttajista tärkeimpiä olivat satudramatisointeja tehnyt Kerttu Hämeranta ja peikkoaiheisia satunäytelmiä kirjoitellut Pirkko Karppi. Ruotsinkielisessä teatterissa nähtiin Tove Janssonin ja Astrid Lindgrenin lastenkirjojen näyttämösovituksia. Nukketeatteri nosti myös päätään 1950-luvulla.


1900-luvun jälkipuolisko

1960-1970-luvuilla suomalainen lastenteatteri mullistui. Lastenteatterista käytiin paljon julkista keskustelua, ja sen laatua pyrittiin parantamaan määrätietoisesti. Perustettiin uusia lastenteatteria esittäviä ammattiryhmiä, ja lastenteatteritoiminnan määrä kasvoi. 1970-luvulla kotimaiset lastennäytelmät kaappasivat vallan ulkomaisilta teoksilta. 1970-luvun alun näytelmät sijoittuivat nykyaikaan ja kertoivat lasten arjesta, mutta fantasiaakaan ei täysin hylätty. Näytelmissä oli vähän hahmoja, paljon lauluja ja selkeä juoni. Monissa näytelmissä oli yhteiskunnallista kantaaottavuutta. 1970-luvulla lopulla näytelmien aiheet laajenivat käsittelemään yleisinhimillisiä kysymyksiä ja yksilön problematiikkaa. Tärkeitä tekijöitä 1970-luvulla olivat mm. Kaarina Helakisa ja Christina Andersson. Tänä aikana myös nukketeatteri aktivoitui ja laajeni.

1980-luvulla teattereissa nähtiin paljon lastenkirjojen dramatisointeja. 1990-luvulla samoja näytelmiä esitettiin monessa teatterissa. Viime vuosikymmeninä lastenteatterin ilmaisu- ja toimintamuodot ovat monipuolistuneet. Nykyajan lastennäytelmissä käsitellään enemmän tabuja kuin aiemmin. Lapsille on tarjolla on puhe-, nukke-, musiikki- ja tanssiteatteria, sirkusta, oopperaa etc. Lapset tekevät teatteria myös itse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti