lauantai 16. syyskuuta 2017

Maria Munsterhjelm-Lingon kuvittamia lastenkirjoja

Tänään ovat esittelyvuorossa Maria Munsterhjelm-Lingon kuvitukset suomalaisiin lastenkirjoihin. Olkaatte hyvät!


Leena Erkkilä: Kukkutimurusia (1968)
Erkkilän teos sisältää lyhyitä, hassuja satuja, esimerkiksi satu nimeltä Lämpöpatteri, jolle tuli hiki. Munsterhjelm-Lingon kuvitus on yksinkertaista kuvakieltä mutta silti hauskaa ja eläväistä. Satuhahmotkin ovat tutun pyöreitä, turvallisia ja arkisia.



Matti Tuomento: Kun kuningas lähti kävelemään (1971)
Matti Tuomennon satukokoelmassa on lyhyitä satusia, jotka tosin eivät ole yhtä omaperäisiä kuin Leena Erkkilä söpötykset. Kuvitus on sangen suloista.



Leena Erkkilä: Unnukkaiset (1972)
Erkkilän Unnukkaiset-kokoelmassa on samanlaisia satuja kuin hänen Kukkutimurusia-teoksessaan. Entä mitä ne unnukkaiset sitten ovat? Nehän ovat "villanpamperoisia"! Kuvituksessa ollaan lähellä söpöyden huipentumaa.



Kuulut unnukkaiset.

Leena Erkkilä: Esa ekaluokkalainen (1974)
Erkkilän lastenkirja kuvaa lasten arkielämää uudessa peruskoulussa. Munsterhjelm-Lingon kuvissa on iloisia retrolapsia.



Jaana Lappo: Missä olet, Pupu Punninen? (1989)
Maria Munsterhjelm-Linko on kuvittanut Jaana Lapon Pupu Punninen -kuvakirjatrilogian. Ensimmäisessä osassa hilpeä pupujussi vipeltää menemään sinne sun tänne. Kuvitus pysyy juuri ja juuri vikkelän nöpöhännän perässä. Tarinaa ei siis juurikaan ole, mutta vauhti on kova. Kuvat ovat värikkäitä ja hauskoja. Ihastuttava kuvakirja on tämä.

Juoni käynnistyy usein siitä, kun Pupu Punninen näkee ruokaa.

Söötti pupujussi!

Joka kirja päättyy tapaamiseen muiden pupujen kanssa,
jotka "eivät ymmärtäneet koko jutusta
[eli PP:n nonsense-henkisistä sekkailuista] yhtään mitään".

Jaana Lappo: Kenen kirje, Pupu Punninen? (1990)
Pupu Punnisen suurin motivaattori on mahankurina, ja kun hän näkee taivaalta laskeutuvan letun, Punninen juoksee letun perään. Vaan se onkin paperia - kirje! Punninen päättää selvittää kirjeen arvoituksen.

Pupu Punninen etsii Superpupua avukseen.

"Byäääk!" Yleensä PP ei kyllä itke, koska hän on aina reipas,
mutta nyt paleltaa...

Jaana Lappo: Pupu Punninen maalaistalossa (1991)
Porkkanat loppuvat, joten Pupu Punnisen on mentävä töihin voidakseen ostaa lisää. Punninen pestautuu maalaistaloon töihin, mistä seuraa monta kommellusta. Tässä kuvakirjassa on enemmän juonta kuin trilogian aiemmissa osissa.

Lampaat pelaavat Pupu Punnisella palloa.

Pupu Punnisen sai porkkanansa,
siis loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tässä esiteltyjen kirjojen lisäksi Munsterhjelm-Linko on tehnyt kuvituksia tietokirjoihin.

Esi-isiemme aikaan

Esi-isiemme aikaan on kolmiosainen kuvakirjasarja, joka pohjautuu Folk vill leva i fred -tv-sarjaan, jonka tekijöitä ovat Nena Stenius, Anna Torvalds, Mikael Hulden ja Antonia Ringbom. Kuvakirjat ovat opettavaisia ja kuvaavat lasten elämää eri aikoina Suomen historiassa. Kirjat ovat myös argumentoivia, ja niiden teesi on selkeä: rauha on parempi kuin sota. Erityisen pontevasti tätä sanomaa levittävät hienot sisäkannet, jotka esittelevät kolmen kirjan miljöön ja siirtävät saman viestin myös nykyaikaan.

Muukalaisia lännestä (1978)
Tekstin on mukaillut ja kuvituksen tehnyt Antonia Zilliacus. Tarina sijoittuu 1100-luvulle. Pääosassa on suomalaispoika Ikali. Yhteisön rauhaisa elo päättyy, kun Ruotsista saapuvat sotilaat valloittamaan alueet ja tekemään miekkalähetystä. Kirja kertoo siis ensimmäisestä Suomeen tehdystä ristiretkestä. Tyyli on kaukana kaunistelevasta: väkivaltaa, sortoa ja kurjuutta seuraa suomalaisväestölle. Kirja loppuu kuitenkin suht positiivisesti: "Kyllä tämä tästä vielä paranee - -." Huh, mikä alku Suomen historialliselle ajalle!





Petteri sepänopissa (1979)
Toisen kirjan tekstin ovat muokanneet Anna Torvalds ja Antonia Zilliacus, jonka kädestä on lähtöisin myös kirjan kuvitus. Nyt eletään 1600-luvulla. Petterin perhe on kuollut kulkutautiin, ja niin pojan on lähdettävä maalta kaupunkiin töidenhakuun. Petteri pääsee sepänoppiin ja näkee kaupungissa yhteiskunnan eri säätyjen edustajia. Tässä kirjassa oli heikoin juoni, eikä sotaakaan käsitelty erityisen paljon. Olisi ollut mielenkiintoista lukea suomalaisten hakkapeliittajoukkojen sotaretkistä Keski-Euroopassa.




Kaisa, pikkupiika (1980)
Kolmannen osan kirjoittajia ovat Nena Stenius ja Antonia Ringbom, joka on myös kuvittanut teoksen. Kirja on kriittinen kuvaus Suomen sodasta, sääty-yhteiskunnan epätasa-arvosta ja köyhien torpparien elämästä 1800-luvun alusta. Kaisa on isolapsisen perheen vanhin lapsi, ja hänen harteillaan on nyt vastuu muusta perheestä, kun äiti on viimeisillään raskaana ja isä sodassa. Kaisa raataa kotona ja kartanossa piikana, mutta hänenkin tarinansa päättyy optimisesti.

Mielikuvia-kirjassa (1989) analysoidaan Ringbomin kuvituksia. Kuvissa on realistinen tyyli: ankeat värit ja jäykät hahmot viittaavat kurjiin aikoihin.






Nämä kirjat luettuaan jokainen suomalainen lapsi lienee kiitollinen siitä, että saa asua nyky-Suomessa, jossa elämä on paratiisia verrattuna historiallisiin aikoihin.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Suomalaisen lastenteatterin historiaa

Tässä tekstissä tarkastelen suomalaisen lastenteatterin vaiheita. Lähteenäni ovat Eeva Mustosen Suomen teatteri ja draama -teokseen (2010) kirjoittamat kaksi artikkelia Suomalaisen lasten- ja nuortenteatterin varhaisvaiheita ja Vastakulttuurista vakiintumiseen ja moniäänisyyteen - suomalainen lasten- ja nuortenteatteri 1970-luvulta nykypäivään.


1800-luku

1800-luvulla Suomessa kiersi joitakin lapsiteattereita ja lapset harrastivat teatteria teatteriryhmien ja koulujen ulkopuolella. Ammattiteattreissa lastennäytelmiä alettiin eurooppalaisen esikuvan mukaan esittää joulun aikaan, ja niinpä lastennäytelmiä usein kutsuttiin joulusaduiksi.

Topelius oli ajan tärkein näytelmäkirjailija ja julkaisi 1850-1890-luvuilla lukuisia lastennäytelmiä, joita esitettiin erityisesti kouluissa ja myöhemmin myös ammattiteattereissa. Topeliuksen tunnetuimpia lastennäytelmiä ovat Tuhkimo, Lintu Sininen ja Prinsessa Ruusunen, johon Erkki Melartin teki tunnetun musiikin. Topeliuksen näytelmät olivat ammattiteattereiden suosituinta aineistoa 1960-luvulle asti.


1900-luvun alkupuolisko

1920-1930-luvulla lapsille suunnattujen näytelmien määrä kasvoi. Teatterissa esitettiin sekä kotimaisia että ulkomaisia näytelmiä. 1930-luvun näytelmissä pääosassa on yleensä orpo ja köyhä mutta rehti ja neuvokas lapsi. 1930-luvulla näytelmäkirjailijoista Topeliuksen jälkeen suosituin oli Markus Rautio, joka kirjoitti humoristisia ja vauhdikkaita näytelmiä. Raution tunnetuimpia lastennäytelmiä ovat Pikku Pirkko Pirkkalasta ja Sisu-Seppo ja Taru-Teppo. Markus Rautio tunnetaan parhaiten radion Markus-setänä.

1940-1950-luvuilla lastennäytelmien esitysmäärät nousivat taas. Monet uudet kotimaiset näytelmät saivat ensi-iltansa, mutta Topelius oli edelleen ykkönen. 1940-luvun näytelmissä lapset usein kävivät unen kautta satumaailmaan ja päähenkilöt olivat köyhiä mutta kunnollisia. Näytelmäkirjailijoista ja lastenteatterin vaikuttajista tärkeimpiä olivat satudramatisointeja tehnyt Kerttu Hämeranta ja peikkoaiheisia satunäytelmiä kirjoitellut Pirkko Karppi. Ruotsinkielisessä teatterissa nähtiin Tove Janssonin ja Astrid Lindgrenin lastenkirjojen näyttämösovituksia. Nukketeatteri nosti myös päätään 1950-luvulla.


1900-luvun jälkipuolisko

1960-1970-luvuilla suomalainen lastenteatteri mullistui. Lastenteatterista käytiin paljon julkista keskustelua, ja sen laatua pyrittiin parantamaan määrätietoisesti. Perustettiin uusia lastenteatteria esittäviä ammattiryhmiä, ja lastenteatteritoiminnan määrä kasvoi. 1970-luvulla kotimaiset lastennäytelmät kaappasivat vallan ulkomaisilta teoksilta. 1970-luvun alun näytelmät sijoittuivat nykyaikaan ja kertoivat lasten arjesta, mutta fantasiaakaan ei täysin hylätty. Näytelmissä oli vähän hahmoja, paljon lauluja ja selkeä juoni. Monissa näytelmissä oli yhteiskunnallista kantaaottavuutta. 1970-luvulla lopulla näytelmien aiheet laajenivat käsittelemään yleisinhimillisiä kysymyksiä ja yksilön problematiikkaa. Tärkeitä tekijöitä 1970-luvulla olivat mm. Kaarina Helakisa ja Christina Andersson. Tänä aikana myös nukketeatteri aktivoitui ja laajeni.

1980-luvulla teattereissa nähtiin paljon lastenkirjojen dramatisointeja. 1990-luvulla samoja näytelmiä esitettiin monessa teatterissa. Viime vuosikymmeninä lastenteatterin ilmaisu- ja toimintamuodot ovat monipuolistuneet. Nykyajan lastennäytelmissä käsitellään enemmän tabuja kuin aiemmin. Lapsille on tarjolla on puhe-, nukke-, musiikki- ja tanssiteatteria, sirkusta, oopperaa etc. Lapset tekevät teatteria myös itse.