sunnuntai 6. elokuuta 2017

Urpo ja Turpo (1996-1997)


Hannele Huovin rakastettu nallekarhukaksikko Urpo ja Turpo ponnistivat kirjoista tv-ruudulle ja valkokankaalle 1990-luvun lopulla. Urpo ja Turpo -tv-sarjaa tehtiin vuosina 1996-1997. Sarjaa tehtiin 13 jaksoa, joista koottiin myös kaksi pitkää elokuvaa: Urpo ja Turpo: Aarretta etsimässä vuonna 1996 ja Urpo ja Turpo: Johtolangan jäljillä vuonna 1997.


Tv-sarjan takana suomalaisen lastenelokuvan monipuolinen tekijä Liisa Helminen, joka on ohjannut ja osittain käsikirjoittanut sarjan. Apuna oli myös Marjut Rimminen. Helminen on tuotantoyhtiönsä myötä tuottanut myös monia suomalaisia animaatiolyhäreitä. Helminen on tuottanut myös Urpon ja Turpon Hanna Hemilän kanssa. Sarja kuvattiin Tallinnassa, ja ihmisnäyttelijät ovat virolaisia. Urpon ja Turpon ääninä ovat Seppo Pääkkönen ja Antti Pääkkönen.


Urpo ja Turpo ovat nallekarhuja, jotka asustavat perheessä, johon kuuluvat äiti, isä, tyttö, poika ja vauva. Kun ihmisten silmä välttää, Urpo ja Turpo heräävät henkiin ja alkavat seikkailla. Usein nallekaksikon jäljiltä matto on rutussa tai jotain sotkua on ilmestynyt taloon, ja sitäkös ihmiset ihmettelevät. Urpo ja Turpo ovat mielikuvituksekkaita otuksia, ja he touhuavat monenlaista hauskaa sarjassa.




Tv-sarjan tunnarin voi kuunnella YouTubesta. Laulun on säveltänyt Pera Pirkola, sanoittanut Hannele Huovi, ja sen esittää Sonja Lumme.


Tv-sarjan dvd-julkaisusta löytyy myös Aki Louhimiehen dokumentti Urpon ja Turpon salaisuus (1996), jossa kerrotaan, miten tv-sarja syntyi.


Lähde: Elonet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti