lauantai 12. elokuuta 2017

Riitta Jalonen & Kristiina Louhi: Elisabet, nalle ja pikkuveli, jota ei ole (1994)

Riitta Jalosen kirjoittama ja Kristiina Louhen kuvittama Elisabet, nalle ja pikkuveli, jota ei ole (1994) kertoo koskettavan tarinan Elisabet-tytöstä, joka on menettänyt pikkuveljensä. Elisabet saa joululahjaksi nallekarhun, jonka kanssa leikkii päivät pitkät ja jonka kautta Elisabet projisoi omaa suruaan. Eräässä leikissä Elisabet pukee nallen valkoisiin lakanoihin kuin kuolleen. Elisabet runoilee nallesta: "Ei kukaan ota / sitä / minulta pois." Nalle taasen laulaa: "- - sun syliis syntyi nalle, / ja mä olen ikuinen." Tyttö ja nalle keskustelevat elämää suuremmista kysymyksistä: "Olitko sinä ensin kuollut?" Kirjan päättyy viiltävän kauniisiin sanoihin: "Minut, sinun nallesi, ja puron poika on luotu enemmän uneen, vähän niin kuin toiselle puolelle maailmaa. Mutta me olemme kuitenkin aina sinun lähelläsi. Minä olen sinun lähelläsi, kun sinä katsot minua ja ajattelet minua. Samalla lailla puron poikakin on, kun sinä ajattelet häntä. Aina muulloin me nukumme onnellisten unta."

Jalonen ja Louhi ovat jatkaneet yhteistyötään kolmen muunkin surukirjan kautta: Tyttö ja naakkapuu (2004), Minä, äiti ja tunturihärkki (2005) ja Revontulilumi (2006). Kaksikon surukirjat ovat arvostettuja, ja niistä on myös luettavissa tutkimuskirjallisuutta: Päivi Heikkilä-Halttula on kirjoittanut urukirjoista artikkeli teokseen Lastenkirja. Nyt (2014), ja Mirja Kokko on tehnyt niistä jopa väitöskirjan 2012.

Päivi Heikkilä-Halttunen analysoi Elisabet, nalle ja pikkuveli, jota ei ole -kirjan kuvitusta Onnimanni-artikkelissaan näin: "- - Louhen kuvituksissa keskitytään ainoastaan tytön ja nallen kohtaamisiin. Tämä tekee kuvituksesta poikkeuksellisen intiimin."





Lähde:
Päivi Heikkilä-Halttunen: Aikuisista ei voi sanoa mitään varmaa. Onnimanni 1/2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti