sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Mika Launiksen kuvituksia osa 1

Mika Launis on kuvittanut valtavan määrän suomalaisia lastenkirjoja. Tässä tekstissä esittelen muutamia Launiksen kuvakirjakuvituksia.


Annukka ja Samuli Aikio: Tyttö joka muuttui kultaiseksi koskeloksi (1982)

Luhtakka ihastuu Naavisemon tyttäreen, joka muuttuu koskeloksi. Kuvakirja on saamelaisen kansansadun mukaelma. Kuvitus on ihanan erilainen verrattuna Launiksen myöhempään tuotantoon. Teos on selvästi tyyliään etsivän taiteilijan työ. Kotimaisia lastenkirjankuvittajia -kirjassa (2002) kerrotaan Launiksen kuitenkin pitävänsä koskelokuvitusta avainteoksenaan.

Kyseessä onkin Mika Launiksen Taideteollisen korkeakoulun lopputyö. Kuvitus on toteutettu sekatekniikalla (sommittelupiirros, akvarelliväritys, peiteväriseoksella taustat, lopuksi dekoratiivista pisteytystä ja pastelliliitua). Launis on todennut toistaneensa ja muunnelleensa Kultaisen koskelon ilmaisutapoja ja tyylikeinoja jatkuvasti uransa aikana ja nimittääkin kuvitusta "arkkikuvitukseksensa".

Maria Laukka kirjoittaa Koskelo-kuvituksesta seuraavasti Tutkiva katse kuvakirjaan -teoksessa: ”Kansansadun myyttiset tapahtumat saivat kuvituksessa ekspressiivisen ilmaisun, joka tullessaan toi raikkaasti uutta ilmettä kuvakirjaan, taiteellisessa kunnianhimossa tinkimätöntä. Karhea pastelliliitu erottui Mika Launiksen tavaramerkkinä, joka oli jo tuttu hänen julistegrafiikastaan 1970-luvulta.”

Sisko Ylimartimo taasen kertoo samaisessa Tutkiva katse kuvakirjaan -teoksessa, että Launis kuvaa tyttären muuttumista koskeloksi, metamorfoosia, “keskiajan taiteessa käytetyllä tavalla samassa kuvatilassa olevina peräkkäisinä kuvina, josta käytetään nimitystä simultaani suksessio - - kuvat etenevät ajassa katsojan lukusuunnassa vasemmalta oikealle”. Itkukohtaus muistuttaa “muinaisten egyptiläisten kuvaamista eläinpäisinä ja ihmisvartaloisina”.

Sisko Ylimartimo kirjoittaa kirjan Satua ja totta artikkelissaan, että Mika Launis “- - on soveltanut omassa ilmaisussaan menneisyyden värimaailmaa ja sommittelua. Hän yhdisti 70-luvun energiavärejä sommitteluratkaisuihin, jotka muistuttavat keskiajan mestarien ja ikonimaalarien tapaa kuvata kohteensa moniperspektiivisesti.” Tämä tyyli näkyy Ylimartimon mukaan Tyttö joka muuttui koskeloksi -kirjassa, jonka värit viittaavat saamelaisuuteen mutta myös Chagalliin ja van Goghiin.

Mielikuvia: suomalaisia lastenkirjankuvittajia -kirjassa (1989) todetaan, että Launiksen kuvitus kertoo "varmasta muodon tajusta".

Kirja ilmestyi kaikilla kolmella Suomessa puhutulla saamen kielellä sekä vielä kahdella muulla Norjassa puhutulla saamen kielellä.








Leena Laulajainen: Maretta ja taikapuu (1984)

Mystinen tarina Maretta-tytöstä. Kotimaisia lastenkirjankuvittajia -kirjassa (2002) Maretta ja aikapuu nostetaan Launiksen läpimurtotyöksi.

Laulajaisen teos on Launiksen ensimmäinen tilauskuvitus. Kuvituksessa on vaikutteita impressionisteilta. Launis on todennut, että koska Laulajaisen teos oli filosofinen, piti kuvituksenkin olla aikuismainen ja runollinen.

Alla olevasta kuvasta Launis kirjoittaa: "- - olen piirtänyt kuvan, jossa kuvasommittelu (painokentät) arvottavat louhikäärmeen painostavaksi ja uhkaavaksi, mutta seuraavat havainnot vhavistavat vaikutelman vääräksi. Maretan huolettomuus ja louhikäärmeen ympärille kietoutunut verkko laukaisevat ensimmäisen viestin luoman uhan. Siltikin louhikäärme on pelottava. Tämä lataus saattaa luoda vielä tekstin sisällön ohella uuden sisällöllisen kaksoismerkityksen."

Mielikuvia: suomalaisia lastenkirjankuvittajia -kirjassa (1989) kuvitusta analysoidaan näin: "Tarinan rönsyilevästä myyttisistä aineksista kuvittaja on tehnyt yhtenäisen kuvamaailman, joka antaa kerronnalle kiinteyttä ja tiivistää tarinan draamallista rakennetta. Tunnetusti vaikea pastelliliitu on Launiksen kuvissa voimakas ja herkkä väline."




Jaana Lappo: Mumur (1989)

Jännittävä satukertomus Mumur-nimisestä karhunpennusta. Kuvitus on tummasävyinen, mikä onkin tyypillistä Launiksen varhaiselle tuotannolle.

Mumur perustuu Launiksen omaan kuvakäsikirjoitukseen, jonka Jaana Lappo viimeisteli lopulliseksi tekstiksi. Kuvituksen tekniikkana ovat akvarelli ja peitevärit. Tumma kuvitus ei saanut kiitosta kriitikoilta.




Kirste Palto: Tiuku (1990)

Tiuku on Amerikan alkuperäiskansoja kuvaava tarina, jossa on valaita ja kaksi lasta.



Asko Martinheimo: Sadunkertojan satulintu (1991)

Satukirjassa on upeat koko sivun värikuvat.

Launiksen mukaan Sadunkertojan satulintu jatkaa Mumurin alkamaa tummaa linjaa mutta sisältää myös "valoisia ja värikkäitä avauksia". Kuvitus on akvarellia ja pastelliliitua vesiväripohjalla. Ilmaisu on kevyttä ja täsmällistä ja värisommittelua loistokasta, Chagallia muistuttavaa.






Ritva Toivola: Apinakuninkaan juhlat (1991)

Afrikassa asustava apinakuningas haluaa juhliinsa pohjoisen eksotiikkaa ja lähettää lakeijansa noutamaan juhliin yllättävän vieraan. Vieraaksi tulevatkin samassa pihassa elelevät lumiukko ja kissa. Vaan lumiukoille ei taida tuo Afrikan lämpö sopia...

Launis ei itse pidä tästä kuvituksesta, koska pitää sitä "kyynisenä".





Sari Vento: Peikonhäntä (2007)

Peikonhäntä on lastentarhanopettajan kirjoittama ihana, opettavainen satu. Prinsessa haluaa leikkiä peikonhännällä, mistä peikko ei tykkää. Peikon kaverit opettavat hänet sanomaan ei. Kirjassa on upeat koko sivun värikuvat. Kuvitus on täynnä tunnetta ja suloisia hahmoja!

Kuvitus on toteutettu pastellitekniikalla. 





Annika Eräpuro: Myrskykirja (2014)

Keski-ikäinen mies ei saa yöllä unta ja lähtee ulkohuussin oven päällä villiin seikkailuun ympäri maapallon. Tarina on mahtavaa kuvitusmateriaalia Launikselle, joka irroittelee värikuvituksessa innokkaasti!





Lähteet:
Heinimaa, Elisse: Mika Launis. Teoksessa Kotimaisia lastenkirjankuvittajia 2002.
Launis, Mika: Tutkiva mielikuvitus. Onnimanni 2/2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti