maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pirkko-Liisa Surojeginin kuvittamia lastenkirjoja ja kuvakirjoja

Pirkko-Liisa Surojegin on kaunistanut monia kirjoja herkillä kuvituksillaan 1990-luvulta lähtien. Osa teoksista Surojeginin itsensä kirjoittamia, osa hänen tyttärensä kynästä ja loput muiden tekijöiden rustaamia.


Pirkko-Liisa Surojegin: Metsähiiren tanssi (1990)

Metsähiiri on äkäisellä päällä. Sienestys ei kiinnosta, ja eläinkamuja ihmetyttää hiirulaisen kiukuttelu. Syksyisessä metsässä hiiri alkaa tanssia lehtien kanssa, ja mieli kevenee. Tämä kirja on pieni helmi!








Suomen lasten satuaarteet (1992)

Surojegin paljastaa monipuolisuutensa kuvittajana tässä satukokoelmassa, jossa hän kuvittaa kaikki länsimaisen kirjallisuuden kuuluisimmat sadut Tittelintuuresta Kultakutriin.












Pirkko-Liisa Surojegin: Maahisen viimeinen matka (1995)

Surojeginin tarina on kaunis, allegorinen kertomus kuolemasta. Kuvituksen maahiset ovat johnbauermaisia isokuonoisia otuksia. Luontokuvat ovat lumoavan kauniita.








Suomen lasten eläinsadut (1997)

Surojegin on vanginnut suomalaismetsän viehättävän tunnelman ja eläinhahmojen luonteet tässä upeassa kokoelmassa suomalaisia kansansatuja.









Kolme yötä jouluun (1998)

Kaija Halosen kokoama joulurunokirja lapsille. Surojeginin kuvitus on simppeli: iloisia, värikkäitä ja selkeitä kuvia joulurunoihin.







Anna-Liisa Haakana: Huityttö ja Pampoika (1999)

Haakanan lastenkirja kertoo tarinan kahdesta rempeästä ja äänekkäästä lapsesta, jotka äiti on kuvaavasti nimennyt Huitytöksi ja Pampojaksi. Pelkkien kuvien perusteella tiedossa on jännittävä seikkailu täynnä paljon jänniä otuksia ja tapahtumia!  Teoksessa on vähän kuvia, vain yksi mustavalkoinen pieni kuva joka luvun alussa.








Kuusi joutsenta: Grimmin satuja (2006)

Grimmin veljesten satujen kuvitus on yksi Surojeginin heikoimpia töitä. Hovikuvauksissa Surojegin on vieraalla maalla eikä lainkaan sulava tai varma. Kuviin onkin haettu paljon luontoa ja eläimiä, Surojeginin ominta alaa. Ihmishahmot eivät ole persoonallisia vaan tylsiä. Naiset eivät ole nättejä, ja ihmishahmoista puuttuu sulavuus.









Nora Surojegin: Pikkupöllö (2009)

Äiti-Surojegin on kuvittanut kauniisti tytär-Surojeginin pienen mutta soman tarinan. Pikkupöllö on herttainen kertomus supersöpöstä pöllönpoikasesta! 








Nora Surojegin: Untu ja sydäntalven salaisuus (2010)

Untu on jälleen perheenjäsenten yhteistyötä: yttären tarina, äidin kuvat. Pieni mies Untu matkailee ympäri Suomea luonnon helmassa. Surojeginin luontokuvat ovat todella kauniita ja upeita. Ihmishahmot (esimerkiksi Untun ilmeet) ovat kuitenkin välillä kömpelöitä, kasvoiltaan tylsiä ja eleettömiä.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti