maanantai 13. helmikuuta 2017

Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä (1993)


Sinikka ja Tiina Nopolaan samannimiseen kirjaan perustuva Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä (1993) on hauska tv-sarja Kattilakosken perheen jouluun valmistautumisesta. Siskoset Heinähattu ja Vilttitossu ruokkivat tonttua - mutta joku toinen taitaakin syödä tontun herkut. Äiti taasen ihmettelee , mihin ruokaa katoaa ja syyttää siitä isää. Äidillä on muuten hermot kireällä joulustressin takia. Isä ja vaari suhtautuvat asioihin leppoisasti. Allibullenin neidit laihduttavat, ja poliisit haaveilevat nappaavansa roiston. Tonttu seuraa perheen joulunaluselämää ja kommentoi sitä katsojalle. Sarja esitettiin joulukuussa 1993 joulukalenterina. 2000-luvulla sarja uusittiin, tällä kertaa kahdeksanosaisena.

Heinähatun ja Vilttitossun lapsinäyttelijät Ida Järvinen ja Nina Nyberg ovat herttaisia mutteivät erityisen karismaattisia. Show'n varastavat Miitta Sorvali äiti Hannana ja Kari Sorvali isä Mattina. Heidän kohtauksensa ovat tragikoomisia ja rakastettavia. Muissa rooleissa ovat Matti Brandt vaarina, Eira Soriola ja Kaija Kiiski Alibullenin neiteinä, Hannu Valtonen ja Risto Kaskilahti poliiseina ja Jouko Klemettilä tonttuna. Roolitus on oikein onnistunutta.

Tv-sarjassa viehättää aito arki. Kattilakosken perheenjäsenillä on aivan tavalliset vaatteet päällä, ja kotikin on tavallinen. Eksentriset Alibullenin neiditkään eivät arjen kuvausta pahemmin riko. Tv-sarja toisaalta toistaa suomalaista jouluperinnettä ja toisaalta naureskelee sille. Ainakin aikuisen silmin hirmuisen osuva on tämä itsenäisyyspäivän vietosta kertova pätkä.









lauantai 11. helmikuuta 2017

Eeva-Leena Pokelan lastenmusiikki

Eeva-Leena Pokela on yksi lapsuuteni suuria idoleita. Hänen valoisa persoonansa, eloisa esiintymisensä ja konstailemattoman hieno lauluäänensä tekevät hänestä minulle yhden lastenmusiikin ykköstähdistä.

Eeva-Leena Pokela lapsena.

1960-luku

Lastenmusiikkimestari Marjatta Pokelan ja kansanmusiikkiguru Martti Pokelan tytär Eeva-Leena Pokela syntyi vuonna 1954 ja esiintyi jo lapsena vanhempiensa sekä serkkujensa kanssa konserteissa, radiossa ja televisiossa. Hän aloitti esiintymiset kuusivuotiaana. Lapsena hänet tunnettiin taiteilijanimellä Eveliina Pokela.










Eveliina levytti ensimmäisen kerran jo kahdeksanvuotiaana levyllä Eveliina laulaa (1962). Levyllä on kahdeksan raitaa, joista kaksi on äiti Marjatan käsialaa ja loput perinteisiä lastenlauluja. Nämä laulut koottiin myös samannimiseksi nuottikirjaksi. Levyllä Eveliina laulaa yksin sekä isänsä ja äitinsä kanssa. Pokelan tytön laulutaidot ovat hämmentävät suuret jo varhaisella iällä. Eveliina laulaa kirkkaasti ja taitavasti, ja varsinkin alppihenkisen Luzernista Rigiin -laulun jodlausosio on upeaa kuultavaa.

Eveliina laulaa (1962)

Eveliina laulaa (1962)

Seuraavat viisi levytystä olivat kaikki Marjatta Pokelan lastenlauluja. Eveliina levytti äitinsä kanssa vuonna 1962 Tonttu vai Nukkumatti -laulun ja vuonna 1963 Kuvakirja alppimaasta -laulun. Vuonna 1963 hän levytti myös Lörpötys-laulun lapsilaulaja Suvi-Päivikin kanssa. Vuonna 1965 Eveliina levytti Kevättä metsässä -laulun ja superklassikko Mörrimöykyn Kaksoset-nimisen duon kanssa.

Eveliina ja Kaksoset tv:ssä 1960-luvulla.

Eveliina ja Kaksoset tv:ssä 1960-luvulla.

IMDb kertoo Eveliinan esiintyneen 1960-luvulla ainakin seuraavissa tv-ohjelmissa: Sirkus Papukaija (1961), Elämäni sävelet (1964), Piis, piis, pikkulintu (1965), Vekkulit (1965), Eveliina - Marjatan ja Martin tytär (1966), Voitko sä syömmes antaa (1966), Me Tammelat (1966). Erään lehtijutun perusteella Eveliina esiintyi myös Lasten Ruutu -tv-ohjelmassa 1960-luvulla.

Eveliina nallen kanssa tv:ssä 1960-luvulla.

Eveliina nallen kanssa tv:ssä 1960-luvulla.

1970-luku

Teini-ikäisenä Eeva-Leena Pokela lopetti lapsitähtiuransa mutta jatkoi silti esiintymistä ja musisointia. Hän esiintyi teatterissa, tanssi kunnianhimoisesti ja haaveili liikunnanopettajan ammatista. Musiikki kuitenkin voitti, ja Pokela päätyi opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan.

Eeva-Leena laulaa kuorossa vuonna 1970. Mukana myös Sinikka Sokka.

Eeva-Leena laulaa kuorossa vuonna 1970. Mukana myös Sinikka Sokka.

Vielä aikuisena vuonna 1979 Pokela levytti Eveliina-nimellä kaksi lastenlaulua Liisa Lääverin kanssa. Kyseessä olivat amerikkalainen Leikkikalu ja Marjatta Pokelan Mörrimöykky.

Nuori Eeva-Leena.
Pokela kilpaili Eveliina-nimellä myös Syksyn sävelessä vuonna 1979 ja esiintyi Ylen Kitarakoulu-tv-ohjelmassa 1974.

Syksyn sävel 1979.

Kitarakoulu 1974.

1980-luku

1980-luvulta lähtien Eeva-Leena Pokela levytti nimellä Eeva-Leena Sariola. Hän lauloi monella lastenlaululevyllä, kuten kolmella äitinsä Marjatta Pokelan levyttämällä lastenlaululevyllä: Mörköooppera (1980), Mörri-Möykyn suvi (1983) ja Karamelliooppera (1989). Muita levyjä ovat Ihan kiva joululevy (1980), Pikka pikku pikku akka (1981), Silmälapsiapina (1983), Väinämöisen seikkailuja (1985), Lapset siinä hyörii (1986) ja Tohelon ja Torvelon toivotut ja Duppaduulixin (1988). Sariola levytti lastenmusiikin lisäksi myös kansanmusiikkia ja lauloi ainakin levyllä Kaksi rantaa (1984).

Karamelliooppera-nuottikirjasta.

Karamelliooppera-nuottikirjasta.

1980-luvulla Sariola alkoi tehdä lastenohjelmia Pikku Kakkoseen. 1980-luvun ohjelmia olivat Sormileikit ja Viserrä viittoen. Virtasesta Vivaldiksi -tv-ohjelmassa Sariola opetti musiikin teoriaa.

Sormileikit.

Sormileikit.

Sormileikit.
Virtasesta Vivaldiksi.

Virtasesta Vivaldiksi.


1990-luvulta tähän päivään

Vuonna 1992 Eeva-Leena Sariola levytti mainion soololevynsä Taitaa päästä laulu (1992), joka sisältää sekä hänen omia että muiden tekijöiden lastenlauluja. Levy perustuu Sariolan samannimiseen tv-ohjelmaan, joka pyöri Ylellä 1991-1992. Vuonna 1991 Sariola kokosi myös Pikku Kakkosen laulukirjan, joka sisältää samoja lauluja kuin tv-ohjelma ja levy.

Pikku Kakkosen laulukirja.
Pikku Kakkosen laulukirja.

Pikku Kakkosen laulukirja.

Pikku Kakkosen laulukirja.

Sariola veti 1990-luvun alussa Harlekiini-ohjelmaa Pedro Hietasen kanssa Maikkarilla.

1990-luvulla Sariola lauloi myös seuraavilla levyillä: Joulu tulee laulamalla (1990), Lystit lastenlaulut (1992), Gommin ja Pommin metsäkarnevaali (1995), Karvakuonot joulutuulella (1998) ja Urpo ja Turpo (1998). 1990-luvun puolivälistä lähtien levytykset ovat Eeva-Leena Pokela -nimellä. 2000-luvulla Sariola on esiintynyt levyillä Vauvan vaaka (2002), Kukkuluuruu (2002) ja Kirjakuja: aapinen (2008).

Pokela on tehnyt Kolme blondia -yhtyeen kanssa Olipa kerran kolme -tv-ohjelmaa ja esiintynyt myös Musarullaa-ohjelmassa. Molemmat ovat Ylen tuotantoja. Kolme Blondia on myös levyttänyt pari raitaa levylle Oli oli olio 2 (2001).

Kolme blondia: Mari Kätkä, Eeva-Leena Pokela ja Satu Sopanen.

Kolme blondia.

Pokela on lastensa kanssa viimeistellyt ja levyttänyt Marjatta Pokelan keskenjääneen Nukkearkku-musiikkikuunnelman (2012).

Nukkearkku-videolta.
Eeva-Leena Pokela lapsineen vuonna 2010.

Eeva-Leena Pokela on työskennellyt musiikkikasvatuksen lehtorina Sibelius-Akatemiassa jo parikymmentä vuotta.


Kaarina Kailan kuvituksia H. C. Andersenin satuihin

Kaarina Kaila on kuvittanut lukuisia H. C. Andersenin satuja, muutamia niistä jopa kahteen kertaan. Kailan Andersen-kuvituksia on ilmestynyt mm. kahdessa kokoomateoksessa: Pieni merenneito ja muita Andersenin satuja (1981) ja H. C. Andersenin satuaarteita (2001).


Peukalo-Liisa (1981 & 1988)

Ensimmäinen Peukalo-Liisa-kuvitus on väreiltään sumeampi kuin myöhempi. Jälkimmäisessä kuvituksessa Peukalo-Liisa on hivenen suloisempi kuin ensimmäisessä.










Pieni merenneito (1981 ja 1992)

Molemmissa kuvituksissa on samaa melankolista kauneutta.








Ruma ankanpoikanen (1995)

Ruma ankanpoikanen -satua kuvittaessaan Kaila on keksinyt hienon idean: ankkojen ja joutsenten sijaan hän on piirtänyt lapsia naamiot päässään ja siten korostanut sadun allegorisuutta.





Lumikuningatar (1981)

Kaarina Kaila tunnetaan kuvittajana herkkävireisistä kuvistaan. Kailan tyyli on eittämättä viehättävä, mutta joskus suloiset lapsenkasvot eivät sovi kuvitukseksi. Lumikuningattaren tulisi olla pelottava paha pohjoisen hallitsijatar eikä mikään herttainen lumikeiju.




Pikku Iidan kukkaset (1981)


Tulitikkutyttö (1981)

Ankeat värit korostavat surullista tarinaa.



Satakieli (1981 ja 1999)




Villijoutsenet (1981 ja 1990)

Tähän hiljaisen ja kainon sankarittaren tarinaan Kaila utuiset sävyt ja harras tunnelma sopivat hyvin. Sekä ensimmäisessä että toisessa kuvituksessa on samaa unenomaisuutta.