sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Kuningas jolla ei ollut sydäntä (1982)

Mika Waltarin satuun pohjautuva, Päivi Hartzellin ja Liisa Helmisen ohjaama lastenelokuva Kuningas jolla ei ollut sydäntä (1982) on kertomus kuninkaasta, joka menettää vaimonsa ja kaiverruttaa surun murtamana sydämensä pois rinnastaan. Paha pääministeri kätkee sydämen ja aikoo saadan vallan kuninkaan heikkouden takia. Eräänä päivänä kuninkaan tytär ymmärtää isänsä sydämettömyyden eikä enää muuta tee kuin vollottaa jatkuvasti. Hädissään kuningas kuuluttaa koko valtakunnassa, että se, joka tyynnyttää prinsessan itkun, saa osakseen prinsessan ja puolet valtakunnasta. Tämän tiedon saa myös eräs prinssi, joka ottaa haasteen vastaan ja lähtee kohti kuninkaanlinnaa. Avukseen prinssi pyytää matkallansa tapaamiaan miehekkeitä: mies Väkevän, mies Ovelan ja mies Vihaisen. Monipuolisin taidoin varustettu joukkio saapuu linnaan ja laittaa siellä hyrskyn myrskyn. Prinsessa lopettaa itkemisen, ja kuningas saa sydämensä takaisin. Elokuvan lopetus kerrotaan kaunopuheisesti: "Kuningas huomasi, että ilo ja suru ovat sisarukset ihmisen elämässä ja ilman niitä ihmisen elämä on tyhjä."

Vaikka Kuningas jolla ei ollut sydäntä -elokuvassa tapahtuu myös surullisia asioita, elokuvan tunnelma on sangen kepeä. Välillä tuntuu, että koko elokuva suhtautuu suorastaan ironisesti koko satumaailmaan. Siksi elokuvaa on välillä vaikea ottaa vakavasti.

Elokuvan näyttelijät ovat mainioita. Heikki Kinnusen pääministeri ei ole pelottava mutta viihdyttävä kyllä. Aino Sepon itkupilliprinsessa on lievästi ärsyttävä, mutta Tom Pöysti on prinssinä aidosti herttainen. Suosikkihahmoni on Erkki Saarelan hervottomasti tulkitsema mies Vihainen. Pirkka-Pekka Petelius tekee takuuhauskaa työtä pienessä sivuroolissa vartijana. Kertojana rupattelee viehättävästi Esko Salminen.

Aino Seppo on nätti prinsessa.

Heikki Kinnusen pääministeri haaveilee vallasta.

Mies Ovela huijaa vartijaa.

Erkki Saarelan mies Vihainen on jälleen kerran hyvin vihainen.


Paha saa palkkansa, ja niinpä paha pääministeri saa karmivan rangaistuksen:
hän joutuu leikkimään kotiopettajattaren kanssa.
Katso kohtaus täällä.

Prinssi ja prinsessa saavat toisensa - eli häpy end.

Taikalyhty-blogissa on mielenkiintoista analyysia elokuvasta.

Tutkija Jukka analysoi elokuvaa tarkemmin teoksessaan Kuviteltuja lapsia (1987): Elokuvan temaattinen taistelu käydään sydämen ja järjen välillä. Tämä vastakkainasettelu näkyy tarinan lisäksi elokuvassa myös visuaalisesti: on monia sydäntä muistuttavia pyöreitä ja pallomaisia asioita, ja sitten on kuusikultaisia asioita kuten pääministerin riipus, kellot ja rahat. "Kielestä tulee sydämen poissa ollessa tärkein ihmisruumiin elin. Kuningas puhuu, pääministeri puhuu, kotiopettajatar puhuu. Linnassa vain mykkä narri tuntuu säilyttävän kosketuksen taiteen, tunteen ja onnen aikaan."

Mies Vihainen osaa myös nauraa.


Vielä loppuun muutama sitaatti suosikiltani mies Vihaiselta:

"Minä luulin tapaavani kuninkaan, mutta ilmapallon tekeminen onnelliseksi onkin paljon hankalampaa! Mutta palkkion takia sitä tuskin kannattaa tehdä, kun palkkiona on tuollainen laiheliini punasilmä ja sateinen valtakunta!"

"Minä vihaan naisia! Minä vihaan myös hallitsemista ja maata ja ihmisiä ylipäätään! Minä en huoli, vaikka mitä tarjoatte! Niin vihainen minä olen, niin!"

Lopulta kertoja paljastaakin, että "mies Vihainen sai kuninkaallisen lupakirjan vihata kaikkea, mitä halusi".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti