tiistai 18. kesäkuuta 2019

Astrid Österlingin kuvituksia Satujen ihmemaa -satukokoelmaan

Vuosina 1956-1958 julkaistiin suomeksi 11-osainen Satujen ihmemaa -satukokoelma. Jokainen ohut kirjanen sisältää muutaman klassikkosadun Andersenilta, Grimmiltä ja Tuhannen ja yhden yön tarinoista. Lisäksi muutama nide sisältää ruotsalaisia, norjalaisia ja ranskalaisia kansansatuja. Kokoelman on kuvittanut ruotsalainen Astrid Österling ja suomeksi mukaillen kertonut Aili Nissinen. Nissinen on tehnyt kiinnostavia suomennosvalintoja ja on keksinyt klassikkosaduille uusia nimiä, esimerkiksi Peukalo-Liisa onkin Tuumantytti.

Kuvituksessa on menty siitä, mistä aita on matalin - Österlingin kuvitus lainaa satukuvitusklassikoista, sarjakuvailmaisusta ja Disney-elokuvista. Samat hahmot toistuvat sadusta toiseen.


Grimmin satuja

Kuvat ovat teoksista Grimm-veljesten satuja (1956), Hannu ja Kerttu ja muita Grimm-veljesten satuja (1957).

Grimmin satujen kuvituksissa Österling tekee erityisen stereotyyppistä kuvitustyötä. Prinsessoilla on sama hämmästynyt, viaton tai kärsivä ilme joka kuvassa - kaikki nuoret naiset ovat samasta puusta veistettyjä, persoonattomia ja muiden käskyvaltaan alistuvia. Tekee melkein pahaa ajatella, että kuvittajana on nainen - sisäistettyä misogyniaa siis. Lapsilla on pulleat posket ja prinsessojen tapaan he ovat aina ymmällään. Prinssit ovat haaveilijoita, tavallinen kansa pöhelöä. Yksikään ihmishahmo ei tunnu aidolta.



Hannu ja Kerttu

Ruusunpuna ja Lumivalko

Punahilkka

Kuningas Rastasparta

Prinsessa Ruusunen

Tuhkimo

Andersenin satuja

Kuvat ovat teoksista H. C. Andersenin satuja (1956), Matkatoveri ja muita Andersenin satuja (1957), Pieni merenneito ja muita Andersenin satuja (1957).

Peukalo-Liisan kuvitus on erikoinen. Luolassa kehräävä Peukalo-Liisa on omaperäinen idea, kun taas lehdellä liitävä Peukalo-Liisa on tuttu asetelma useista aiemmista kuvituksista.

Peukalo-Liisa (Tuumantytti)

Peukalo-Liisa (Tuumantytti)

Pienen merenneidon kuvitus on kaikista Österlingin töistä upein. Tässä sadussa on selvästi sitä jotain, joka saa kuvittajan antamaan parastaan. Merenneito eroaa muista Österlingin sankarittarista ulkonäöltään ja olemukseltaan - hän on kuvankaunis, herkkä, salaperäinen, traaginen sankaritar. Prinssi tosin ei ole saanut samaa kohtelua.

Pieni merenneito

Pieni merenneito:
Merenneito haluaa leikkiä ihmislasten kanssa,
mutta nämä pelästyvät tätä.
- Omaperäinen kohtausvalinta kuvitusaiheeksi!

Pieni merenneito

Pieni merenneito

Pieni merenneito

Pieni merenneito

Persoonatonta mutta lämmintä kansankuvausta:


Dramaattisia naishahmoja:





Kansansatuja

Kuvat ovat teoksista Norjalaisia kansansatuja (1956), Mökinpoika ja kolme prinsessaa: ruotsalaisia kansansatuja (1958), Pikkuruinen: ranskalaisia kansansatuja (1958).

Norjalaisten kansansatujen kuviin Österling ei ole panostanut. Tosin nämä jänikset ovat suloisia ja tuovat sopivasti huumoria kuviin:

Kuninkaan jänisten paimenet

Kuninkaan jänisten paimenet

Sarjakuvahymyjä Österlingin kuvissa totisesti riittää:

Lasivuoren prinsessa

Kaikki Österlingin peikot, jätit ja muut örrimöykyt näyttävät tältä:

Jättiläisen sydän

Ruotsalainen kansansatu Kuninkaanpoika ja prinsessa Singorra on saanut kiinnostavan kuvituksen. Singorra muuttuu kuvissa jatkuvasti: ensimmäisessä kuvassa hän on prinsessakuvien perinteinen ylpeä nirppanokka, toisessa kuvassa hellämielinen ja auttaa prinssiä suorittamaan uroteon, viimeisessä kuvassa viaton ilmeeltään mutta osittain haarniskoituna, mikä antaa potkua prinsessalookiin.

Kuninkaanpoika ja prinsessa Singorra

Kuninkaanpoika ja prinsessa Singorra

Kuninkaanpoika ja prinsessa Singorra

Merenemäntä eroaa Österlingin muista noita-akoista - hän on majesteettinen ja kiehtova:

Kuninkaanpoika ja prinsessa Singorra

Mutta kuka sadun hahmoista on lopulta saanut persoonallisimman ilmeen? Lohikäärme!

Kuninkaanpoika ja prinsessa Singorra

Ruotsalainen kansansatu Mökinpoika ja kolme prinsessaa on saanut humoristisen tulkinnan ja nousee siksi positiivisesti esiin satujen joukosta:

Mökinpoika ja kolme prinsessaa

Mökinpoika ja kolme prinsessaa

Ranskalaisessa kansansadussa Saapasjalkakissa Österling osoittaa, että eläinkuviin hän saa eloa, mutta muuten ranskalaiset kansansadut ovat väsyttävän tylsästi kuvitettuja.

Saapasjalkakissa


Tuhannen ja yhden yön satuja

Kuvat ovat teoksista Prinssi Ahmed: kaksi Tuhannen ja yhden yön tarinaa (1958), Sheherazade ja Aladdinin taikalamppu: kaksi Tuhannen ja yhden yön tarinaa (1957).

Länsimaalaiset Tuhannen ja yhden yön satujen kuvitukset toistavat usein samaa visuaalista kaavaa, ja niin tekee myös Österling.





Disney-plagiaattikin löytyy - Lumikin äitipuoli:


Hannele Lampelan ja Ninka Reitun Prinsessa Pikkiriikki -kirjat

Kirjailija Hannele Lampela ja kuvittaja Ninka Reittu ovat luoneet suomalaisille lapsille uuden sankarihahmon: Peppi Pitkätossun ja pikku Myyn perillisen, prinsessa Pikkiriikin! Pikkiriikki on omatahtoinen tättärää, joka pamauttaa mielipiteensä kuuluville estoitta ja perään pari pieruakin. Nämä kirjat ovat raikkaita ja lapsennäköisiä sekä eloisalta kieleltään että hauskoilta kuvituksiltaan.

Kirjoja on ehtinyt ilmestyä jo useita: Prinsessa Pikkiriikki (2016), Prinsessa Pikkiriikin talvi (2018), Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmat iltasadut (2018), Prinsessa Pikkiriikki ja huutava vääryys (2019). Kuten jo kirjojen nimet kielivät, teoksissa on hyvin nykyaikaista kieltä, mikä saakin pohtimaan, kuinka kauan nämä kirjat kestävät aikaa, sillä 2010-luvun sanonnat vanhenevat nopeasti. Muilta osin kirjoissa on paukkua kehittyä klassikoiksi.

Prinsessa Pikkiriikki -kirjassa terhakka päähenkilö kohtaa hirvittävän kriisin: syntyy pikkuveli, joka pilaa kaiken. Prinsessa Pikkiriikin talvessa isosisko päättääkin myydä pikkuveljensä kirpputorilla.

Päähenkilö esitellään!

Prinsessa Pikkiriikki aikoo mennä omenavarkaisiin.


Makkara-koira taikoo. 



Prinsessa Pikkiriikki ja Rasittava Urpo.

Äiti raivostuu.

Pikkiriikki tekee Urpon kanssa sovun
eikä aiokaan myydä tätä kirpputorilla.

Suomalaiset lastenkirjat ovat pitkästyttävän konservatiivisia arvomaailmaltaan, mutta Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmissa iltasaduissa vanhat sadut ja maailmankuvat tuuletetaan kunnolla. On metoo-henkeä (prinssi ei saisi pussata nukkuvaa prinsessaa) ja yritystä sukupuolineutraliuteen (prinsessa Eetu haaveilee ensin prinssistä mutta päätyykin sitten yhteen prinsessan kanssa).

Sankariprinsessa Eetu


Lastenkirjoissa on perinteisesti valistettu lapsia eri asioista, mutta Prinsessa Pikkiriikki ja huutava vääryys kääntää asetelman päälaelleen: nyt on lapsen vuoro valistaa aikuista. Miksi sateella tarvitsee pukea kuravaatteet? Miksi pitää olla hiljaa? Tai Pikkiriikin sanoin: "Miksi pitää herätä, vaikka maailma on pimeä kuin mörön pylly?"